keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Get some!

Tämä viikko on mennyt koulussa oikein mukavasti, kaksi päivää kipsillä vielä ja liettuan kokeesta tuli ysi. Ei kaikki kuitenkaan voi mennä hyvinkään. Menin saksan tunneille täällä Liettuassa, kun olen opiskellut sitä jo neloselta, mutta oppitunnit olivat täyttä tuskaa. Oppilaat eivät tienneet mitä maailma on saksaksi edes. Lisäksi he puhuvat koko ajan liettuaa siellä, mutta kun minä kysyin mitä tehdä englanniksi opettajani sai raivokohtauksen. Ajattelin että lopetan sen ja opiskelen vaikka liettuaa siinä välissä. No se kävi opettajille, mutta nyt he sanovat muutaman viikon päästä, että minun pitää mennä niille tunneille. Eikä minun tarvitse tehdä siellä mitään, opettaja ei aio edes kysyä minulta mitään. No sepä hienoa, taas yksi tunti jossa saan olla vain paikallani. Huomenna haluaisin puhua rehtorini kanssa, että saisin vaihtaa saksan venäjään, koska sitä oikeasti haluisin oppia. Jos venäjän opettaja suostuu opettamaan minulle edes vähän olisin jo todella iloinen. Toivon parasta.



Nyt toiseen aiheeseen, johon otsikko viittaakin. Sain kutsun lähteä perjantaina hieman ammuskelemaan kiekkoja ystäväni kanssa ja aion ottaa kameran mukaan, joten odotan innolla tulevaa. Saa nähdä miten siinä onnistun, mutta en malta odottaa perjantaita ollenkaan. Siitä kerron sitten myöhemmin lisää. :D

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hello Susana?:

My name is Rodrigo and I write from Brazil...
First of all - sorry for not writing in your language; I speak only PORTUGUESE/SPANISH and ENGLISH!
I 'net' you after watching a video that you posted in YOUTUBE about the great song MAYBE (BRAINSTORM)... This song is a hit in my country!
Ah, the other pictures in this site are beautiful too: I like TREES/LEAVES... I even make some things in ARTS with these things!

Thanks,
Rodrigo O. Rosa (Porto Alegre _ South of Brazil)

http://rodrigo-arte.blogspot.com/
cateki@live.com

Anonyymi kirjoitti...

... "Met" sorry!