sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Nanopostaus

Mua ei väsytä nyt ollenkaan, kun olen nukkunut viikonloppuna yli sallitun rajan ja nyt päätin sitten kirjoitella hieman. Kävin siis teatterissa tänään, mentiin ystäväni kanssa sinne tavattiin luokka teatterin ulkopuolella. Näytös oli hieman erilainen, kuin odotin sillä siinä oli vain 8 näyttelijää ja katsomo oli rakennettu ympyrässä istuvien näyttelijöiden ympärille. Näytös oli komediaa ja se oli kokonaan lonkalta vedetty. Eli näyttelijät itse keksivät mistä puhutaan. Se koostuikin sitten monista pienistä tarinoista henkilöiden ensimmäiseltä luokalta ensisuudelmaan. Ymmärsin yllättävän paljon hommasta ja vain pari juttua jouduin pyytämään käännettäväksi. Yksi tarinoista olikin käännetty valmiiksi, kun se oli tarina englannin tunnista koulussa. Muutama tarina olivat myös melko surullisia ja katsomossa olikin tippa linssissä joillakin. Muuten näytös oli huumorin ympärille perustettu. Itse nautin todella näytöksestä ja sen jälkeen sainkin henkivartijat taluttamaan melkein kotiovelle asti. Huomasin myös, että yksi hyvistä ystävästini asuu melkein naapurissani. Rakastan liettualaista kohteliaisuutta (varsinkin miehiltä) viedä ystävät bussipysäkille tai sitten ihan kotiin asti. Suomessa tälläistä harvoin tapahtuu. Yksi hyvä syy lisää tulla Liettuaan! 


Nyt sitten siihen aiheeseen, joka hieman pudotti sitä iloista tunnelmaa. Tajusin vasta vartti sitten, että ystäväni Suomesta tuli luokkansa kanssa Vilnaan viikko sitten ja lähtivät takaisin pari päivää sitten. Olisimpa tajunnut tämäm aikaisemmin niin olisin päässyt puhumaan suomea ihan facetoface. Olisi niin rentouttavaa välillä tavata suomalaisia. Oltaisiin voitu mennä vaikka kahville keskustaan tai jotain. No se on nyt missattu, tästä edes kyttään Facebookkiani vielä tarkemmin! :D


Nyt taidan mennä nukkumaan, etten nukahda huomenna fysiikan tunnille.
PS. Suosittelen lämmöllä Liettuassa kävijöitä käymään CoffeeInn kahviloissa! Nami!


Kuva: We <3 it

Ei kommentteja: