lauantai 17. maaliskuuta 2012

Poland vs. Lithuania

Puolalaiset ovat saapuneet tänään joukolla Vilnaan, koska he ajattelevat heidän koulujensa Liettuassa olevan painostettuna. Tämä johtuu siitä, että Liettua haluaa heidän tekevän liettuan kielen kokeen lukion lopussa. Niinkuin kaikki muutkin liettualaiset opiskelijat tekevät. Ihan okei syy raivota ja mellakoida? No eipä juuri, koska liettualaiset opiskelijat taas Puolassa tekevät puolan kielen kokeen lukiossa. Eli reiluuden ja tasapuolisuuden nimessä tämä uudistus olisi vain normaalia. Eikä tämä koske vain puolalaisia opiskelijoita, vaan myös valkovenäläisiä ja venäläisiä. Ylipäätään kaikkia opiskelijoita Liettuassa. Maassa maan tavalla. Itse en voi ymmärtää mikä on niin suuria asia, että pitää tuhansien joukolla tulla marssimaan ympäri keskustaa. Itse en voisi välittää karvan vertaa jos suomalaiset opiskelijat joutuisivat ruotsissa tekemään ruotsin kokeen. Puolan ja Liettuan välit eivät kuitenkaan ole mitenkään lämpimät ja kättä väännetään vähän kaikesta. Aiemmin kaavailtiin jo verilöylyä, että veri kiehuu liikaa ja aletaan panna ranttaliksi. Näköjään kaikki meni ihan hyvin, kyllä niitä pidätyksiä muutama tuli kaikesta huolimatta. Lisäksi pari kuvaa 15min.lt sivulta.


Vapaa käännös: Loppy syrjintä ja assimilaatio politiikalle




 Jos aiheesta haluaa lukea lisää niin tässä pari linkkiä aiheeseen englanniksi:


http://www.15min.lt/en/article/in-lithuania/over-3-000-people-gather-in-vilnius-to-protest-modifications-in-ethnic-minority-education-525-204370#axzz1pO3jDN00 


http://www.15min.lt/en/article/in-lithuania/lithuanian-teachers-union-support-polish-rally-against-new-education-law-525-204236#axzz1pO3jDN00 



keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

3.3.2012


Kirjottelen taas vaihteeksi jotain tänne. Löysin kamerastani kuvia parin viikon takaisista toripäivistä. Enpä tiedä kuinka selittää mikä sen juoni oli. Pari päivää maaliskuussa, ihmiset kerääntyy myymään kaikkea. Ihan kaikkea. Ruokaa, käsitöitä, roinaa ja muuta. Vilnassa nää kekkerit oli ainakin ihan järkyttävän isot. Itse menin käymään keskustassa lauantaina. Kojuja oli pitkin poikin kaikkialla. Kadut oli ihan täynnä niitä. Ruuhkakin oli ihan mukava (lue: hell on earth). Siellä pystyi kirjaimellisesti kulkemaan ehkä kilometrin tuntivauhtia (jos sitäkään), hartiat lytyssä ja joku tallomassa kengille. Siinä alkaa panikoimaan, kun ei pääse mistään läpi ja seuraavaan leveämpään kohtaan on koko hiton kadun matka. Ei tehnyt mieli jäädä ihastelemaan mitään korviksia tai kynttilöitä, kun takana on satoja ihmisiä tunkemassa päälle. Ostokset siis jäivät vähemmälle. Ruokaa tuli ostettua, mutta pettymys oli melko suuri. Mentiin ruuhkan hieman hellitettyä kioskille, jossa oli kaikenmailman vartaita, olutta ofc ja muuta kivaa. Otin itselleni kanavartaan, joka oli ihanasti kylmä ja verinen. Yäk. Onneksi löydettiin myös pari kioskia myymässä jotain tikkuvohveli virityksiä, dipattuna suklaaseen. Yhdestä sai jo verensokerit kattoon, että jaksoi ruuhkaakin kestää pari minuuttia vielä. Nopeasti liikkeelle taas, oli melko lämmin sää, mutta tuuli oli todella inhottava ja kädet alkoi kohmettumaan kuvatessa. Rynnättiin kahvilaan lämmittelemään ja sen jälkeen ei tehnyt mieli enää mennä ulos palentumaan, joten hiippailtiin kotiin aika nopeasti. Idea itsessään oli tosi kiva ja olis pitänyt mennä sinne illemmalla, jolloin ruuhka olisi varmaan hellittänyt enemmän. Onneksi pari kuvaa kuitenkin lähti mukaan.






Omnomnom













Suosikkini: iso latte karamellikastikeella, tupla sokeri ja kanelia päälle!

Edellisenä päivänä (perjantaina) meillä oli koulussa pikkuoppilaiden myyjäiset. Äidit olivat tehneet orjatyönä edellisenä iltana lapsilleen kakkuja ja leivonnaisia, joita toukat sitten myivät superhalvalla koulussa. Harmitti ihan hirveästi, etten ollut varannut enemmän rahaa kouluun. Meidän luokka kuitenkin tuki heidän bisnestään ihan kunnolla. Muutama poika nimittäin osti vadillisia leivoksia. Yhdeltä ylisöpöltä ykkösluokkalaiselta pojalta kysyin kuinka paljonko hänen myytävänä olleet keksit maksavat. Poika vastasi ujosti kymmenen senttiä. AWW! Ostin sitten kymmenen kappaletta kyseisiä keksejä ja jakelin niitä luokassa eteenpäin. Tunnissa koko luokka oli jo niin sokerihumalassa, että loppupäivä meni ihan pelleilyksi, mutta mitä se haittaa. It's FRIDAY!