Tänään olen siis menossa teatteriin luokkani kanssa ilalla. Näytöksen nimeän en itse edes tiedä, mutta en kyllä kauheasti välitäkkään. Olen kulttuuriperheestä, jossa äitini on aina rakastanut teatteria, ooperaa ja balettia. Hän opettaa työkseen teatteritekniikkaa, eli kaikkea maskeerauksesta lavasteisiin. Hänen mukanaan olen toukkaiästä lähtien ollut teattereissa ja oopperoissa. Valitin ja itkin harvoin lapsena, niin minut oli helppo ottaa duuniin mukaan. Jos kyllästyin katselemiseen etsin itselleni sopivan paikan ja aloin nukkumaan. Teatteria aloin itse harrastamaan joskus päikkärissä, mutta mulla ei ole juuri muistoja siitä. Sekin harrastus jäi, kun ryhmässä oli pari apinaa jotka aina sotkivat kaiken (olin itse niiiin kypsä :D). Pidin pitkään taukoa näyttelemisestä, mutta jouduin musiikkiluokalle kolmosella ja siitähän se riemu repesi. Hoilaan kohta joulujuhlassa Enkeli taivasta ihan kuset housussa koko koululle ja oppilaiden vanhemmille nelosluokkalaisena. Pahoja kokemuksia vain siitä jäi, onneksi lopetin seiskalle mennessä.
Harrastukseni jatkui, kun isäni heitti läpällä että menisin kesäteatteriin. Olin juuri menossa yläasteelle ja suostuin siihen sitten mielelläni. Harjoituksissa ja näytöksissä meni lähes puoli vuotta ja ystäviä se riemastutti, kun minulla oli 33 näytöstä reilussa kuukaudessa. Elin kesäteatterissa silloin, aamulla teatteriin ja takaisin illalla. Rakastin sitä, eikä se minua harmittanut etten saannut "lomaa". Seuraavana syksynä menin harrastamaan teatteria ihan kerhoon. Se sopi minulle hyvin ja näytteleminen on aina ollut todella luonnollista ja vapauttavaa. Harrastin teatteria kahden vuoden ajan kerhossa ja siihen väliin mahtui myös yksi harrastelijateatterin tekemä näytelmä. Koulu meni siinä teatterin ohella hyvin, mutta kaipasin omaa aikaani myös. Samaa aikaa kävin myös yhdeksättä vuottani kuvataidekoulussa ja lopetin sen päättötyöhön kahdeksannella luokalla. Siihen jäi myös teatteri, sain siis koko yhdeksännen luokkani täysin omistettua koululle. Kyllä niillä arvosainoilla olisi päässyt parempiinkin lukioihin, mutta päätin mennä TSYKkiin luonnontiedelinjalle. Isäni kävi saman koulun, joten ajattelin jatkaa perinnettä.
Joten siinä olisi pieni elämänkertani harrastuksistani, mutta siis tänään menen ihastelemaan Liettualaista teatteria ja pääsen vertailemaan sitä Suomen teatteriin. En malta odottaa! Tapaan venäläisen ystäväni, joka asuu saman kadun varrella keskustassa ja hän saa opastaa minut teatteriin. En viitsi alkaa seikkaileaan yksin ja hän on muutenkin todella hyvää seuraa. Yksi parhaimmista jätkistä, joita olen koskaan tavannut. Hän on, kuin veli minulle ja juttu luistaa helposti hänen kanssaan. Eli vinkki sinne Suomeen: Liettuasta löytää läheltä superkohteliaita ja mukavia tyyppejä! ;)
Harrastukseni jatkui, kun isäni heitti läpällä että menisin kesäteatteriin. Olin juuri menossa yläasteelle ja suostuin siihen sitten mielelläni. Harjoituksissa ja näytöksissä meni lähes puoli vuotta ja ystäviä se riemastutti, kun minulla oli 33 näytöstä reilussa kuukaudessa. Elin kesäteatterissa silloin, aamulla teatteriin ja takaisin illalla. Rakastin sitä, eikä se minua harmittanut etten saannut "lomaa". Seuraavana syksynä menin harrastamaan teatteria ihan kerhoon. Se sopi minulle hyvin ja näytteleminen on aina ollut todella luonnollista ja vapauttavaa. Harrastin teatteria kahden vuoden ajan kerhossa ja siihen väliin mahtui myös yksi harrastelijateatterin tekemä näytelmä. Koulu meni siinä teatterin ohella hyvin, mutta kaipasin omaa aikaani myös. Samaa aikaa kävin myös yhdeksättä vuottani kuvataidekoulussa ja lopetin sen päättötyöhön kahdeksannella luokalla. Siihen jäi myös teatteri, sain siis koko yhdeksännen luokkani täysin omistettua koululle. Kyllä niillä arvosainoilla olisi päässyt parempiinkin lukioihin, mutta päätin mennä TSYKkiin luonnontiedelinjalle. Isäni kävi saman koulun, joten ajattelin jatkaa perinnettä.
Joten siinä olisi pieni elämänkertani harrastuksistani, mutta siis tänään menen ihastelemaan Liettualaista teatteria ja pääsen vertailemaan sitä Suomen teatteriin. En malta odottaa! Tapaan venäläisen ystäväni, joka asuu saman kadun varrella keskustassa ja hän saa opastaa minut teatteriin. En viitsi alkaa seikkaileaan yksin ja hän on muutenkin todella hyvää seuraa. Yksi parhaimmista jätkistä, joita olen koskaan tavannut. Hän on, kuin veli minulle ja juttu luistaa helposti hänen kanssaan. Eli vinkki sinne Suomeen: Liettuasta löytää läheltä superkohteliaita ja mukavia tyyppejä! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti